Tietoja

Hans van Wingerden

Ammatti: kuvataiteilija/kuraattori/neuvonantaja

Koulutus: Koninklijke Akademie voor Kunst en Vormgeving 's-Hertogenbosch, 1969/1974

Tunnustukset:

Koninklijke Subsidie 1977, Premier Artist Prize 2025, Artist Index Prize 202

Näyttelyt: (vuodesta 2000 nykypäivään

Yksityisnäyttelyt, mm.

2026 Hedendaags Kunstkabinett, 's-Hertogenbosch

2010 Hooghuis Foto tentoonstelling, Heusden

2000 WTC, Amsterdam

Ryhmänäyttelyt, mm.

2025 Open Atelier + tentoonstelling, 's-Hertogenbosch

2025 Plaatsmaken, Roermond

2024 Nieuwe Kunstruimte, 's-Hertogenbosch

2023 Open Atelier + tentoonstelling, 's-Hertogenbosch

2022 Noorderkunstlicht, 's-Hertogenbosch

2021 Kunstroute, 's-Hertogenbosch

2019 Poezie, Theater a/d Parade, 's-Hertogenbosch

2018 Cultuurcentrum Zwaneberg, Heist op den Berg, Belgia

2005 Kunstcentrum Keg, Schijndel

2001 Stokpunt, 's-Hertogenbosch

Kirjoittanut Marta Puig, Toimittaja/Kuraattori Hedendaags Kunst Tijdschrift. (osittainen esitys)

Van Wingerden, syntynyt Alankomaissa ja koulutuksensa saanut Taide- ja muotoiluakatemiassa 's-Hertogenboschissa (1969-1974), nousi esiin modernismin viimeisinä päivinä ja postmodernin epäilyksen nousun aikana. Vuonna 1977 hän sai arvostetun Kuninkaallisen apurahan ja omaksui aluksi fotorealismin teknisen tarkkuuden. Mutta kuten hän myöhemmin totesi, median työläs uskollisuus pintayksityiskohdille ei tuntunut riittävältä hänen syvälliselle taiteelliselle tutkimukselleen. Valokuvan dominanssi, mekaaninen reproduktio, jota Walter Benjamin kutsui 'auran lakastumiseksi', pakotti Van Wingerdenin kysymään, mitä taide voi vielä säilyttää maailmassa, jossa on loputon reproduktio. Hänen matkansa realismista konseptualismiin ei siis ollut tyylillinen mutaatio, vaan filosofinen etääntyminen. Vuosikymmenten aikana Van Wingerdenin tuotanto artikuloi johdonmukaisen filosofisen kaaren, representaatiosta ilmestykseen, kuvasta ideaan. Hänen työnsä sijaitsee Dan Flavinin fenomenologisen voiman, Joseph Beuysin moraalisen tietoisuuden ja Duchampin semiootisen leikin risteyksessä, mutta pysyy kiistattomasti omanlaisenaan. Siinä missä Flavin yrittää dematerialisoida kuvanveistoa valon kautta, Van Wingerden rematerialisoi etiikan valaistuksen kautta. Hänen neoninsa, toisin kuin Flavinin teollinen puhtaus, kantaa mukanaan historian jäännöksiä, tehtaiden henkeä, työn muistoa, sivilisaation rappion melankoliaa. Ottamalla takaisin nämä hylätyt elementit hän harjoittaa sitä, mitä voisi kutsua nykyajan arkeologiaksi, jossa jokainen teos on paikka, jossa materiaalinen menneisyys kohtaa ideologisen nykyisyyden. Van Wingerdenin omistautuminen konseptuaaliseen tarkkuuteen vastaa hänen herkkyyttään merkitykselle. Hänen installaationsa eivät ole didaktisia; ne kutsuvat kontemplointiin. Ne toimivat siinä, mitä Merleau-Ponty kuvaili "näkyväksi näkymättömäksi", tilassa, jossa merkitys kohtaa tietoisuuden. Katsoja ei vain katso teosta, vaan tulee myös osalliseksi sen logiikkaan. Valo, joka valaisee, myös paljastaa. Et voi seisoa mensenrechten:n tai het Z-woord:n edessä tuntematta katsojan eettistä levottomuutta. Ymmärtääksesi Van Wingerdenin paikan nykytaiteen kentässä sinun täytyy katsoa hänen tyylillisen taustansa ohi ja keskittyä filosofiseen resonanssiin. Taidemaailmassa, jota hallitsee spektaakkeli ja markkinoiden ylläpitämä toisto, hänen käytäntönsä korostaa ajattelun ensisijaisuutta. Hän kuuluu taiteilijoiden sukupolveen, joille taide on epistemologinen teko, keino tietoon. Hänen teoksensa haastavat katsomisen passiivisuuden ja pakottavat katsojan pohtimaan kuvaa sen sijaan, että kuluttaisi sitä. Näin hän palauttaa taiteen kriittisen funktion kulttuurissa, joka on suurelta osin luopunut kritiikistä.

Lisäksi Van Wingerdenin teos ilmentää eräänlaista eettistä ekologiaa, kierrättäen hylättyjä materiaaleja uusiksi merkitysjärjestelmiksi. Purettujen tehtaiden pelastetusta neonista tulee lunastuksen metafora, mahdollisuus, että jopa edistyksen raunioiden keskellä valo säilyy. Hänen taiteensa puhuu näin kollektiiviselle merkityskriisillemme antroposeenissa. Se muistuttaa meitä siitä, että valaistus, sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti, on ansaittava, ei oletettava.

Siinä missä varhaiset avantgardet yrittivät hämärtää rajoja taiteen ja elämän välillä, Van Wingerdenin projekti voidaan nähdä käänteisenä: hän palauttaa taiteen autonomian juuri voidakseen lähestyä elämää kriittisesti. Hänen teoksensa eivät jäljittele maailmaa; ne diagnosoivat sen. Säteilevän pidättyvyyden kielen kautta hän paljastaa modernin sivilisaation tekopyhyyden, vapauden illuusion, totuuden kommodifikaation ja jatkuvan näkyvyyden turrutuksen. Silti kaikesta kritiikistä huolimatta hänen teoksensa eivät ole kyynisiä. Ne kantavat hiljaisessa uskossa tietoisuuteen, uskoa siihen, että taide voi vielä herättää tietoisuuden. Nykyään, kun hän jatkaa tuottamista ateljeestaan Alankomaissa, näyttelee kaikkialla Euroopassa ja saa tunnustusta museoilta ja yksityiskokoelmilta, Van Wingerdenia pidetään yhtenä harvoista taiteilijoista, jotka yhdistävät teknologisen hienostuneisuuden metafyysiseen syvyyteen. Hänen vastaanottamansa Premier Artist Prize (2025) ja Artist Index Prize (2025) vain vahvistavat sen, mitä hänen tuotantonsa on jo pitkään osoittanut: että merkitys, kun sitä tavoitellaan eheästi, pysyy relevantina.

Tässä piilee hänen kestävä merkityksensä. Hans van Wingerden ei ole vain muodon taiteilija, vaan myös merkityksen, valaistuksen alkemisti, joka muuntaa teollisen jätteen metafyysiseksi reflektioksi. Visuaalisen yltäkylläisyyden aikakaudella hän muistuttaa meitä siitä, että todellinen valo ei kumpua siitä, mitä näemme, vaan siitä, mitä lopulta voimme ymmärtää.

Kirjoittanut Marta Puig, Nykytaiteen aikakauslehden toimittaja-kuraattori. (osittainen näkymä)

Muista kuvataiteellisista töistäni voit tutustua verkkosivustolla: www.hansvanwingerden.nl